Sinulle,
Jäin bussista väärällä pysäkillä. Tai ei se oikea pysäkki ollut, mikä lie kuja, joka päättyi tiiliseinään.
Astuin kadun toiselle puolelle odottamaan uutta bussia. Nopeaa, pikabussia. Neljän sekunnin päästä se tuli. Kuljettajaa ei ollut, otin riskin. Mennään nyt vain. En tiedä minne jouduin. Mutta lopuksi olin kotonani. Elämäni oli levitettynä pöydälle. Siinä oli kaikki, alusta alkaen. Hyvät ja pahat asiat. Katsoin niitä aikani. Annoin itselleni anteeksi ja hyväksyin näkemäni.
En enää matkusta 0-numeroisessa bussissa. Haluan ruuhkabussiin. Kaikkien näkyville.
torstai 30. heinäkuuta 2009
lauantai 25. heinäkuuta 2009
TULITIKUN SIELU
SINULLE
Näin unta elokuvasta, jossa näyttelijä makasi nurmella alasti ja nautti rankkasateesta.
Illalla alkoi satamaan. Puin ylleni ja kävelin loppukesän pimeydessä kohti läheistä mäkeä. Istuin kivellä ja sytyttelin tulitikkuja sateessa. Nahkatakkini oli läpimärkä. Ei tämä ole elokuvaa, en näe kameraa, en mitään, mikä tallentaisi oudon hetken. Yksi tulitikuista halkesi, kuin salaman lyömänä. Sen sisimmässä sykki palava sielu. Näin sen näin.
Märkänä vaelsin takaisin kotiin.
Jos tulitikku saa minän näyttämään pieneltä, sellaiselta, joka on rakennettu pahvista ja kengännauhasta, on parempi pysyä sisällä.
Ja lähdettävä ulos, juuri ennen lopputekstejä.
Näin unta elokuvasta, jossa näyttelijä makasi nurmella alasti ja nautti rankkasateesta.
Illalla alkoi satamaan. Puin ylleni ja kävelin loppukesän pimeydessä kohti läheistä mäkeä. Istuin kivellä ja sytyttelin tulitikkuja sateessa. Nahkatakkini oli läpimärkä. Ei tämä ole elokuvaa, en näe kameraa, en mitään, mikä tallentaisi oudon hetken. Yksi tulitikuista halkesi, kuin salaman lyömänä. Sen sisimmässä sykki palava sielu. Näin sen näin.
Märkänä vaelsin takaisin kotiin.
Jos tulitikku saa minän näyttämään pieneltä, sellaiselta, joka on rakennettu pahvista ja kengännauhasta, on parempi pysyä sisällä.
Ja lähdettävä ulos, juuri ennen lopputekstejä.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
OTA MUKAAN
SINULLE
Yöllä kävelimme hiljaa. Etsimme elämää, mutta se asui varjoissa. Aina kun yritin kurottaa käteni sitä kohti, se ilkkui venyttämällä varjoaan ulottumattomiin. Missä olisi keskijana, jonka päällä voisi seistä, seistä niin, että elämä vyöryisi navan kohdalta lävitse.
Vaan onko niin, ettei sen kulkua huomaa, tai uskalla katsoa silmiin. Kävelenkö hautasmaan soralla vain siksi, että tunnen eläväni. Valehtelijan vapaalippu elämänjunaan takataskussani, piilossa purukumipaketin alla.
Jonain aamuna hyppään pummilla mukaan. Vaikka se olisi viimeinen tekoni, varjojen maassa.
Yöllä kävelimme hiljaa. Etsimme elämää, mutta se asui varjoissa. Aina kun yritin kurottaa käteni sitä kohti, se ilkkui venyttämällä varjoaan ulottumattomiin. Missä olisi keskijana, jonka päällä voisi seistä, seistä niin, että elämä vyöryisi navan kohdalta lävitse.
Vaan onko niin, ettei sen kulkua huomaa, tai uskalla katsoa silmiin. Kävelenkö hautasmaan soralla vain siksi, että tunnen eläväni. Valehtelijan vapaalippu elämänjunaan takataskussani, piilossa purukumipaketin alla.
Jonain aamuna hyppään pummilla mukaan. Vaikka se olisi viimeinen tekoni, varjojen maassa.
lauantai 11. heinäkuuta 2009
NÄKYMÄTÖN KESÄ
Jotenkin taivas näyttää olevan kaukana, maa vielä kauempana, miksi. Kuvitelmissani kaivan itseni povitaskusta, liimaan, paikkailen, ompelen. Siinä se seisoo, tuulessa vavisten, juuri ja juuri koossa pysyen. Omakuva. Valmis huomenna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
